maanantai 7. joulukuuta 2015

Työnohjaustilanne....Piilotan totuuden vai julkistan olettamuksen?

 

Kun kohtaan työnohjaustilanteen



Oletetaan työnohjausryhmän esimerkki;
Terveysasema jossa työskentelee tiimeissä erilaisin työnkuvin useita ihmisiä. Työnohjausta on alussa tiimeittäin. Joukossa on sekä miehiä, että naisia. Osa työntekijöistä ei juurikaan tunne toisiaan. Tiimi on työskennellyt puoli vuotta yhdessä ja heillä on ymmärtämättömyyttä, selän takana puhumista ja mustamaalausta. He yrittävät puhaltaa samaan hiileen, onnistumatta. Työnantaja haluaa selvittää asiaa ja on kutsunut  työnohjaajan auttamaan. Sovitaan työnohjauksesta ja tavataan tiimi ensimmäisen kerran. Paikalla on koko tiimi, osa puheliaita ja osa hyvin hiljaisia. He tutustuvat työnohjaajan avulla ensimäistä kertaa toisiinsa.

Tiimissä työskentelee; vihainen, tyytymätön vanhempi nainen. Parannusehdotuksia esittävä nuori avoin mies. Keski-ikäinen hyvin hiljainen nainen, joka on selkeästi työmyyrä. Nuori vuosi sitten valmistunut tyttö, joka on epävarma. Pomottava keski-ikäinen mies, jolla on suuri suu.

Piilotan vai julkistan, onkin erittäin hyvä kysymys jo ensimmäisellä tapaamisella. Meillä jokaisella on oma tapamme keskustelulle, itsemme suojaamiselle (jos sitä tarvitaan), avoimuudelle/sulkeutuneisuudelle, totta puhumiselle, oikeudenmukaisuudelle jne. Työnohjaajalla on äärimmäisen upea areena saada tiimi avautumaan, miettimään tavoitetta ja rentoutuneesti keskustelemaan olemassa olevista ongelmista.

Tästä voidaan edetä monin eri keinoin, mutta suurimmaksi ongelmaksi hyvin todennäköisesti tässä muodostuu vaikeneminen tai tilanteiden pakeneminen. Satuttavat asiat halutaan jostain syystä pitää omina tietoina. Näinollen se estää koko tiimin edistymistä tilanteessa.
Piilossa vai ei? Taitava työnohjaaja nostaa asiat vaikka virkkukoukulla esille.

Tiedostamaton ahdistus, väsymys, työn liiallinen rasittavuus ovat seikkoja jotka vievät työntekijää syvälle omaan itseen pikkuhiljaa. Tulee suorittamiseen paineita, kenties epäonnistumisia, kotiolot voivat stressata tai liiallinen itsensä piiskaaminen haittaa normaalia elämän rytmiä. Tuntuu, että aina vaan vaaditaan enemmän sekä töissä, että kotona.

Nopea eteneminen ei ole aina hyväksi, ei omien tiedostamattomien tunteiden löytymiseen, eikä myöskään työnohjaustilanteisiin. Mitä toiset minusta ajattelevat, olenkohan hoitanut kaikki asiat kunnolla, en pidä tuosta työkaverista tai työparista, miten peitän pahan oloni tai olisikohan sairasloma nyt kohdallaan? Liian usein jäämme "sairastamaan" kotiin, koska emme uskalla tai pysty kohtaamaan todellisia ongelmia saatikka omia tuntemuksiamme, jotka nousevat häiritsemään meitä. Liian helppoa paeta! Pakeneminen ei auta sinua, työyhteisöä eikä myöskään kotioloja. Tiedostamattomat "möröt" on kohdattava jossain vaiheessa. Sinä päätät onko se sinun oma henkilökohtainen yksin kestettävä kiirastuli vai voiko sen avata turvallisesti pikkuhiljaa ystävän, työtoverin tai sitten myöhemmin työnohjaustilanteen voimin.

Kun mietimme tuota työnohjaustilannetta, keinoja tiedostamattoman käsittelyyn on lukuisia. Rauhallisesti tiimiin tutustuen, kuulostellen työntekijöiden keskeisiä vuorovaikutteita, onnistumme varmimmin. Tai voiko näin olettaa?
Kaikki riippuu jokaisen osallistujan sen hetkisestä tunnelatauksesta, työnohjaajan osaavista kuuntelutaidosta sekä siitä, kuinka otollinen hetki kulloinkin on puhua juuri siitä mikä eniten hiertää.
Kaikkea voi tapahtua, kaikesta voi selviytyä!

Piiloon et pääse, tunteita et voi piilottaa ikuisuutta.
Julkistaa voit aina, kannattaako? Me olemme melkoisia mestareita sanoa töräyttelemään asiamme ja ongelmamme vähemmän rakentavalla tavalla. Vedä henkeä, mieti ensin, ajattele itseäsi ja muita, kuvittele tilanne mitä tapahtuu pahimmassa tapauksessa ja mitä tapahtuukaan parhaimmassa tapauksessa? Tee lista parannuskeinoista tilanteen suhteen, mieti onko sinussa asioita joita voit muuttaa, käy monologisi tai dialogi ystäväsi kanssa, sinulle sopivalla tavalla! Kirjoita ylös, puhu ääneen yksiksesi tai keskustele jonkun kanssa. Katso peiliin, vain sinä, todellisuus kertoo sinulle sisältäsi piilotanko nyt vai paljastanko!

Vihan voi purkaa monella tavalla tuottaen positiivisuutta, parannusehdotukset voi ottaa vastaan uusia tuulia tuovana vaihteluna, työmyyrää voi aina auttaa ja delegoida, nuoren tytön voi perehdyttää hyvin työhönsä ja pomottavat suorasukaiset miehet sekä naiset on hyvä pudottaa positiivisesti "alas" omalla vaikka opetellulla kommentilla.

                                                 

                                                  Velvollisuudentunne saa meidät
                                                  tekemään asiat hyvin,
                                                  mutta rakkaus saa meidät
                                                  tekemään ne kauniisti.
                                                       -mari aulanko-


                                              
                                            
 
 
 
                                                                                                                                                                          
 

lauantai 7. marraskuuta 2015

Tunteet ovat tärkeä osa kokemusmaailmaamme

 

Tunteet tulee ja menee


Meillä kaikilla on erilainen kyky tuntea ja käsitellä tunteitamme. Jotkut ihmiset saattavat vaikuttaa hyvin tunteettomilta, vaikka ovatkin todellisuudessa hyvin tunteellisia. Emme voi päätellä toisesta ihmisestä ulkoapäin, kuinka hän johdattelee itseään tunteiden aallokossa. Tunteiden vaikutus meihin johtuu myös sen hetkisestä mielentilasta ja vireystasostamme. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, sanotaan, mutta meidän persoonamme ja huumorintajumme ovat esimerkiksi hyvinkin tärkeässä roolissa tunteiden käsittelyn suhteen.
Työssä ollessamme kohtaamme tunteita samalla tapaa kuin arjessakin. Tunteet seuraavat meitä sinne missä kulloinkin olemme. Unissakin käsittelemme erilaisia tunnetiloja, joten nukkuminenkaan ei estä meitä tunnevyöryiltä. Olemme siis käveleviä tunne-"tyyppejä".

Otetaan esimerkki; Kaupan kassa-täti tulee väsyneenä töihin ja hänellä on huoli teini-ikäisestä lapsestaan. Aamun ensimmäinen asiakas kaataa suuttumustaan hänelle.
Tuleekohan kassa-tädille parempi mieli tunnepurkauksesta? Ei varmaankaan tule.
Jos taas asiakas olisi jutellut hänelle vaikka tähän tapaan; "Oletko nukkunut huonosti? Toivottavasti saat nukutuksi ensi yönä paremmin ja hyvää päivän jatkoa".
Voimme olettaa että tunne tästä kohtaamisesta voi jopa pelastaa kassa-tädin päivän!

Tunteet ovat tärkeä osa kokemusmaailmaamme. Ne liittyvät olennaisesti vuorovaikutukseemme, niiden ilmaisu vaikuttaa ihmisen kaikenpuoliseen hyvinvointiin. Toisaalta yksilöllisiin tunteisiin latautuu aina ristiriitoja ihmisten välisissä suhteissa. Tiedostamaton tekee työtään. Kun tiedostamme ongelman, meillä on mahdollisuus ja valmius tehdä sille jotakin. Tunteet ovat siis olennainen osa ihmisen kokemuksellista oppimisprosessia. Se, mikä todennäköisesti yhdistää ihmisiä, on tunteiden tutkimisen vaikeus, siitäkin huolimatta, että yksilö olisi luonnostaan tunneälykäs. Tunteiden tutkimisen vaikeus ilmenee työnohjauksessakin. Se mitä ulkopuolinen pystyy  aistimaan toisen tunteista, on lähinnä päättelyä siitä, miten toinen kokee ympäristönsä ja mitkä asiat on hänelle tärkeitä (Rikkinen 1996).

Tunteet ovat aina jonkin vahvuisia, miedoista voimakkaisiin. Onko voimakkaat tunteemme meidän etu vai haitta? Se riippuu paljon siitä, kuinka me ilmaisemme tunteet. Kuinka vastapuoli ymmärtää ne tai jaksaa sillä hetkellä ymmärtää ja ottaa vastaan. Ihmiset eivät aina välttämättä tiedä, onko heidän ilmaisemastaan asiasta apua konfliktiin tai muuhun tilanteeseen joka on sillä hetkellä valloillaan. He voivat saada tilanteessa yhteyden johonkin sellaiseen sisällään, joka koskettaa heitä isosti syvältä ja jolla voi olla merkitystä vallitsevaan tilanteeseen. Kuitenkin me usein peitämme ne tunteet, mitä toinen meissä herättää. Työnohjauksessa kuuntelemisen taito tässäkin tilanteessa on avain.

Jokainen työyhteisön jäsen suhtautuu asioihin ja toimii tunteiden värittämän kokemuksen mukaan. Tunteet ovat itsessään samanarvoisia, mutta erilaiset elämän kokemukset saavat jokaisen jäsentämään saman tilanteen eri tavoin.Työyhteisöjen toimivuuden kannalta on tärkeää, etteivät tunteet saa ylivaltaa. Niitä ei tarvitse ilmaista karjumalla tai parkumalla. Tärkeää sen sijaan on oppia tunnistamaan ja nimeämään omia tunteitaan. Tukahdetut tunteet ohjaavat usein
tiedostamattamme toimintaamme.Toisten tunteita ei aina pysty arvaamaan. Siksi on tärkeää sanoa ääneen, miltä itsestä tuntuu (Kaivola 2003).

Tunteiden tutkimisen vaikeus on siinä, että niin yksin kuin ryhmässäkin tunteet selittyvät monen tekijän pohjalta. Etenkin siihen vaikuttaa se, että tunteiden merkityksellisyys voidaan kokea, mutta ei tietää tai ilmaista yksiselitteisesti eri käsitteillä, ei ainakaan niin, että toinen ihminen pystyisi kokemaan tunteet täsmälleen samalla tavoin. Tunteille ei aina löydy käsitteitä, koska ihminen ilmaisee tunteitaan monenlaisin tavoin, ilmeillä ja eleillä, äänensävyllään, ruumiin kielen kautta, liikkumisellaan ja monin muin tavoin (Ojanen 2006).

Kateus, ikävä tunne työyhteisössä nakertaa monella työpaikalla. Kateus tuo mustan, tajuttoman tunteen tullessaan. Emme oikein pysty selittämään mistä kummasta kateus saapuu sisimpäämme. Se valtaa meitä pikku-hiljaa ja lopulta vaikuttaa ihan koko olemukseemme. Olisi äärimmäisen tärkeää, että osaisimme itse katkaista tuon tunnekierteen. Ulkopuolisen huomio asiasta ja keskustelu toisen kanssa voi olla hyvin vaikea aloittaa. Saatuamme luottamuksen aikaan keskustelemalla, asiaa saadaan vietyä parannuksen polulle yksin tai ryhmäkeskusteluissa sekä työnohjauksessa.

Kateus ei sinällään ole hyvä tai huono tunne. Eriasteisena sitä on meissä kaikissa. Se ei häviä kieltämällä, vaan saa uudenlaisen muodon. Kateutta on vaikea ja tarpeetonkin ilmaista julkisesti. Riittää kun tunnistaa ja tiedostaa oman kateutensa. Kateudessa on kaksi puolta, motivoiva ja tuhoava. Motivoidessaan kateus voi johtaa oppimiseen ja luovuuteen, kannustaa tarttumaan uusiin haasteisiin. Tuhoavinta on tunnistamaton kateus. Silloin halutaan omistaa tai tuhota se, mitä toisella on. Mukaan tulevat häijyys, ilkeys,  pahansuopaisuus, ilkivalta ja kostonhalu.
Työpaikalla kateus voi olla yksittäisen ihmisen tai koko työryhmän ongelma. Kateellisuus heijastuu työpaikan ilmapiiriin ja aiheuttaa ongelmia yhteishengelle. Syntipukki-ilmiö on myös meille tuttu tilanne pitkälle menneissä riitatilanteissa. Psykologinen selvitys syntipukki-ilmiölle on projektio. Ihminen ei kykene sietämään itsessään olevaa pahaa ja pyrkii siksi näkemään sen toisessa (Kaivola 2003).

Toimivan työyhteisön merkkejä ovat perustehtävän selkeys tekijälleen, avoin vuorovaikutus ja viestintä työntekijöiden kesken, palautteen antaminen ja saaminen, motivaatio työtä kohtaan, voimaantuminen onnistumisten myötä, kehityskeskustelut ja palaverit hyvässä hengessä, huumorin viljelyn taito, hyvät tavat työssä, positiivinen yhteisöllisyys!

Minun ja sinun tunteiden ilmaisulla ja niiden käsittelemisen taidolla on suuri merkitys työyhteisössäsi.
Kun muistamme, että kaikissa asioissa on kaksi puolta....... hyvä ja paha, voisimme opetella ottamaan asioista hyvän puolen esille ja sen huonomman mietintään. Mietinnän jälkeen vasta nostetaan asia keskusteluun, koska silloin olemme jo tyynnyttäneet tunteemme, jotka nousi pintaan ja ymmärtäneet usein asian yhteyden.



 

                                                       Jos tuot julki sisälläsi olevan,
                                                       niin sisälläsi oleva
                                                       on pelastuksesi.
                                                       Jos et tuo julki sisälläsi olevaa,
                                                       sisälläsi oleva
                                                       tuhoaa sinut.
                                                      -Gnostilainen evankeliumi

lauantai 19. syyskuuta 2015

Dialogia (vai monologia)


Vuorovaikuta!


Dialogi on moniaineksinen, moniulotteinen ja monitasoinen ilmiö, joka on usein ymmärretty vain kahden ihmisen kohtaamisen aikana tapahtuvana välittömänä kielellisenä kanssakäymisenä. Dialogilla voidaan kuitenkin tarkoittaa kaikkea kielellistä kanssakäymistä, niin kirjallista, yksilön sisäistä vuoropuhelua kuin jonkin "ulkoisen välineen avulla" tapahtuvaa ihmisen kohtaamista. Se on ennen kaikkea suhde, joka edellyttää sen osapuolilta sitoutumista, vastavuoroisuutta ja reflektiivisyyttä. (Porkka, Työnohjaamisen taito 2009).

Plaa...plaa...plaaa jätän mieluummin sanomatta! Miksi minua kohdellaan aina epäoikeudenmukaisesti........kohta en enää kestä tätä?
Kuinkas useasti tämä asenne iskee meihin, kun meidän tulisi puhua suoraan vaikka epäoikeudenmukaisuudesta, väärin käsityksistä, oman itsemme turvaamisesta. Olisikin varmaan liian helppoa, jos saisimme sanotuksi aina sanottavamme silloin kuin kuuluisi ja vielä rakentavalla tavalla. Kun puhutaan oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvoisesta kohtaamisesta työyhteisöissä, harvemmin dialogia syntyy silloin kuin pitäisi. Meillä Suomalaisilla, kuulemma jäyhällä kansalla, on liian hyvä taito niellä paha mieli ja jättää surut ja murheet sisäämme. Muhiihan ne siellä, mutta kun ne sitten sieltä tulevat ulos, puhutaankin monologista!
Toivoa vaan saattaa, että työyhteisöissä nuo hiljaiset sisäiset myllerrykset puhutaan auki, ennen kuin niistä tulee totaalinen este dialogille!

Meillä on useita ryhmiä joihin kuulumme; perhe, työyhteisö, ystäväpiiri, harrastepiiri, äitikerho, isäryhmä jne.. Käytämme niissä jokaisessa ryhmässä dialogia, olettaisin että eritavoin jokaisessa ryhmässä, koska meidän asemamme vaihtelee eri ryhmissä. Jossain ryhmässä olemme johtajia, joissain ryhmässä osallisia tai vierestä seuraajia, johtajan kannattajia tai vaikka vastustajia. Luonnollisestikin roolimme vaikuttavat meidän dialogin taitoomme. Aivan kuin alentuisimme välillä pöydän alle vaikean paikan tullen ja mumisemme vain itsellemme pahaa oloa ja vääryyttä. Tiedostamaton on näissä tilanteissa erittäin lähellä pintaa ja se olisikin helppoa silloin saada esille, kun vain juuri silloin paikalla olisi ne ihmiset joiden kanssa asia kuuluisi toimittaa, selvittää tai antaa totuuden (omankin) tulla julki.
Työnohjaus on vain joidenkin hyväonnisten käytössä tänä päivänä. Olisi äärimmäisen tärkeää saada työnohjausta kaikille niille aloille, missä olemme tekemisissä toisten ihmisten kanssa. Melkoinen määrä ammattilaisia, jotka siis ovat vielä kokonaan ilman työnohjausmahdollisuutta. Rahalliset seikat sekä monta kertaa myös ymmärtämättömyys ovat syitä, miksi työnohjausta ei eri ammattikunnilla vieläkään ole.

Hyvä työnohjaus on aina dialogia. Hyvä työnohjaaja saa ohjattua asiakkaansa menemään tiloihin, jotka ovat hänelle esteitä, kipeitä asioita tajuta tai käsitellä. Työnohjaaja voi kierrätellä tilanteita dialogin avulla alhaalta ylös ja ylhäältä alas. Näin syntyy tunnetiloja ja ahaa-elämyksiä (Ojanen 2003).

Tämä on tärkein asia oivaltaa....
Opettele vuorovaikutteiseen kohtaamiseen, oli se sitten missä hyvänsä, kuka hyvänsä ja tilanne mikä hyvänsä.
Dialogin kautta voimme löytää sisältämme "unholaan" painettuja totuuksia. Tuota sanoisin jälleen tiedostamattomaksi erittäin tärkeäksi tiedoksi....
Tiedostamaton voi putkahtaa esille jo ensimmäisellä ohjauskerralla ja lähteä purkautumaan pikku-hiljaa tai pyrskähtäen.
Ryhmätyönohjauksessa oletettavasti tiedostamattoman näkyville ja kuuluville tulo vaatii useampia ohjauskertoja. Luottamus purkaa ja keskustella kaikkien kuullen ei tule hetkessä.




Dialogi työnohjaajan metodina:
Ytimeen kuuluu toisen ihmisen kunnioittava kuuntelu, pidättäytyminen muodostamasta mielipiteitä liian nopeasti ja oma persoonallinen ilmaisu. Dialogisuus menetelmällisenä lähtökohtana on vaativa, koska se edellyttää osallistujiltaan oman minuuden ja omien kokemusten avointa ilmaisua. Dialogia käydään työnohjaajan johdattelemana, mutta liikkeelle lähdetään ohjattavien kiinnostukseen kohteista. Työnohjaajan tuleekin tarkastella ja pyrkiä kehittämään itsessään valmiuksia käydä ja johtaa dialogia.
Dialogi on väline jolla tuetaan vuorovaikutteista oppimisprosessia.
Dialogi ei synny itsestään, vaan sille on luotava suotuisat olosuhteet. Aktiivinen omaehtoinen osallistuminen (Ojanen 2003).

Liian usein mumisemme siis itseksemme, puramme työhuoliamme kotona puolisolle, ystävillemme ja jopa kiukkuamme lapsillemme. Monologin kyllä taidamme, mutta haastaisimme teidät kaikki harjoittelemaan hyvää ja kehittävää dialogia!

Dialogi ja monologi:
Ovat erilaisia puheen muotoja. Monologissa keskustelun osalliset pyrkii pitäytymään omissa  näkemyksissään ja puolustamaan niitä, jolloin tuloksena on sarja monologeja! Dialogi ja monologi vuorottelee vuorovaikutussuhteessa ja ne voivat käsitteinä olla lähellä toisiaan.




                             Kaikki virtaa, ulkona ja sisällä; kaikella on vuorovetensä;
                             kaikki nousee ja laskee; kaikessa tulee ilmi heilurin keinunta;
                             heilahdus oikealle on yhtä suuri kuin heilahdus vasemmalle; rytmi tasoittaa.
                                                                - Kybalion


Harjoitus;

Sulje silmät, kuuntele hengitystäsi. Tunnet kuinka keho rauhoittuu.
Poimi mieleesi äskettäin käymäsi dialogi työssä, jonkun työkaverisi kanssa. Muistele sitä mielessäsi.
Kuinka keskustelu sujui, olitko sinä enemmän äänessä, kuuntelitko tarkkaan, pahoititko mielesi vai tuliko sinulle hyvä olo keskustelustasi. Muistele mahdollisimman tarkkaan kaikki yksityiskohdatkin. Älä liioittele, pysy oikeassa tilanteessa.
Kun olet saanut muisteltua asian läpikotaisin, avaa silmäsi.
Ota kynä ja paperi, kirjoita vuorosanat ylös paperille.
Tutki dialogin kulkua. Mieti olisiko asiassa jotain sellaista, että se olisi hyvä vielä käsitellä? Kirjaa se ylös.
Kirjaa paperille ylös vielä mielipiteesi siitä, millainen tilanne mielestäsi oli.
Voiko tilanteen muuttaa? Millä sanoilla tai lauseella, että siitä jäisi oikeudenmukainen ja hyvä mieli.


 

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Oppia ikä kaikki!


Elinikäisestikö opitaan?


Me soljumme kohti tulevaa joka vaatii meiltä paljon uusia taitoja ja tietoja. Tunnetajua ja silmää soveltaa asioita, tilanteita muutoksiin suhtautumisessa. Joustammeko, kestämmekö teknologian kanssa edes jotenkin ajan tasalla, pystymmekö joustamaan työelämässä? Säilyykö työpaikkani ja riittääkö rahani, saati hermoni?

Kasvatuksen ja koulutuksen kentällä vallitsee hämmennys. Meissä itsessämme vallitsee hämmennys. Elämänhallinta velloo vaikeuksissa. Työelämä puskee päälle kovilla vaatimuksilla muuttua. On opittava joustamaan, on kyettävä mukautumaan. Ympäristö muuttuu ja me itse muutumme.
Mutta harva haluaa muuttua. Tuskin koskaan on oppimista ja kykyä luovasti avautua uusiin tilanteisiin tarvittu yhtä polttavasti kuin nyt. Koskaan ei oppijalla ole ollut käytettävissään yhtä mittavia työvälineitä oppimisensa avuksi. Tuskin koskaan oppija itse on ollut yhtä hämmentynyt. (Saarinen, Lonka 2000.)

Monella meistä työelämässä kiinni olevalla on samaan aikaan myös opintoja tehtävänä . Takaraivossa kolkuttaa, että minun täyttyy tai haluan lisäoppia. Hienoa ja onnea niille, jotka jaksatte suorittaa vuosien opintoja sekä suoriutua työstänne yhtä aikaa hyvin! 
Tämä on mielestäni yksi hyvin tärkeä seikka työnohjaustarpeita ajatellen. Kuinka monella työssä olevalla, elinikäisellä oppijalla on työnohjaus mahdollisuus?
Opiskellessa tiedostamaton tieto nousee käyttöömme, jos vain annamme sen tapahtua. Minä itse koen opintojeni aikana hyvin voimakkaana oman intuitioni, joka auttaa usein monella tavalla. Kuunteletko sitä hiljaista sisäistä ääntäsi? Oletko edes joskus miettinyt: "Mistä näitä juttuja oikein tulee?"

Oppia ikä kaikki..... tarkoitan tässä yhteydessä myös oman sisäisen tunteen ja tiedon kuuntelua. Hiljentymistä ajan huminasta. Se vaatii pysähtymään, ottamaan itselle aikaa.




Sosiaalisten taitojen tärkeä kyky on innostua itse työstään ja kyky innostaa muita. Innostunut opettaja virittää opiskelijansa opiskelemaan tehokkaasti oppimistavoitteiden saavuttamiseksi. Innostunut sosiaalityöntekijä saa asiakkaan uskomaan parempaan tulevaisuuteen. Innostunut ihmissuhdetyöntekijä luo mielekkyyttä tekemiseensä ja hänellä on aito halu auttaa muita ihmisiä. Hän tuntee kiintymystä omaa työtään ja siinä mukana olevia ihmisiä kohtaan. (Isokorpi, Tunneoppia - parempaan vuorovaikutukseen 2004)

Työnohjaus mahdollistaa meille paljon tilanteita, joissa voimme tuumailla vain omaa
suhtautumista, omaa reagointia, omia voimia ja sen kaiken siirtämistä omaan työyhteisöön tai opintoihimme. Työnohjaajalla on iso rooli kaiken sen tiedostamattoman nostamisessa ylös työntekijän käyttöön. Tämä on myös oppimista mitä suuremmassa mittakaavassa!

Olennaista on ajatella, vielä olennaisempaa on ajatella toisin. Mikä erottaa huippuonnistujat keskinkertaisista suorittajista? Vain harvoin puhdas tietomäärä - pikemminkin kyky ottaa olennainen irti siitä mitä tietää. Lähtönopeus, sovellutussilmä. Vaihtoehtojen taju. Pelitaju, arvostelukyky - oppimisen ihme syntyy tapahtumasarjana, jonka suunta on tulevaisuus. (Saarinen, Lonka 2000.)

Opitaan me siten itseksemme työssä tai koulutuksessa, toisten kanssa tai kautta, lukemalla tai tekemällä, se ei mielestäni ratkaise merkittävästi lopputuloksen laatua :).
Onnellinen elinikäinen opiskelija on mahtava tyyppi, josta työmarkkinat pitävät kiinni tai toivovat saavansa kopitettua. Nautitaan ajatusvirrasta ja opetellaan kuuntelemaan sisäistä kolkutustamme opettajana ja ohjaajana, tällä hetkellä maailmassa, jossa vallitsee tiukat tilanteet.


                                     "Että nauraa usein ja paljon:
                              että voittaa osakseen ajattelevien ihmisten arvostuksen
                                      ja lasten kiintymyksen;
                              että osaa vilpittömästi arvostaa rehellistä kritiikkiä
                              ja kestää valheellisten ystävien petoksen;
                             että arvostaa kauneutta ja löytää toisista parhaat puolet;
                             että jättää maailman vähän paremmaksi
                                     terveen lapsen kautta
                                     tai puutarhatilkun kautta
                                tai parantuneen yhteisötekijän kautta;
                                että tietää että ainakin yksi elämä on hengittänyt helpommin
                                    sen vuoksi että on elänyt -
                                sitä tarkoittaa onnistuminen."
                                                             (Ralph Waldo Emerson)





                                    "Toinen toistaan tukien"

maanantai 31. elokuuta 2015

Itsetuntemus ja osaanko reflektoida?


Tunnenko loppujenlopuksi itseni?


Kuinka reagoin vaihtuviin tilanteisiin työyhteisössä ja osaanko keskustella niistä?

Itsetuntemus on meidän omien arvojen, asenteiden, motiivien, tavoitteiden, omien tunnusomaisten piirteiden ja toimintatapojemme sekä myös valmiutemme, vahvuutemme ja kehitystarpeidemme tunnistamista ja ymmärtämistä. (Porkka 2009.)

Huolehdimme päivittäin siitä, miltä näytämme ja kuinka "esiinnymme" työyhteisössä. Mitä se oikeasti merkitsee? Mitä meillä on vaatteidemme peitossa ja sanojemme takana?
Katsooko meitä aamulla peilistä peikko vai oma itsemme?
Sitä voimme jokainen miettiä ja sehän on lähtökohta toisen ihmisen kohtaamiseen henkilökohtaisesti.

Tiedän itsessäni olevat heikot kohdat, vajavaisuuden tunteet ja tiedostan missä asiassa olen huono.
Tämä ei välttämättä ole oikea puoli meistä, vaan se mitä näytämme ulkomaailmaan. Miten tietoisesti puhumme asioista ja kuinka jaamme tietoamme, reflektoimme.

Tiedostamaton tieto asuu sisällämme ja itsemme tutkiskelun avulla me voimme käyttää sitä loistavasti hyödyksemme. "En tullut ajatelleeksi......", "ai niin, tiesinhän minä tuon.......".
Kun rehellisesti myönnät itsellesi kuka olet ja mihin pystyt sekä toteat että olet omalla alallasi ja nautit työstäsi, sinun on hyvä olla.

Teemme työtä usein tiimeissä, olet yksi joukosta. Joukko voi olla hyvin moniääninen. Tiimin jäsenten tarpeita on monenlaisia, ehdotuksia kaikenlaisia, näkemyseroja sekä toimintatapojen moninaisuutta. Vain keskusteleva, vuorovaikutteinen tiimi voi päästä yhteisymmärrykseen ja kehittyä tiiminä työyhteisössä. Samoin tietenkin myös muut työntekijät erilaisissa työyhteisöissä.
Puhutaan työhön liittyvät asiat, ongelmat ja vaikeudet julki. Pystytään yhdessä miettimään ja muuttamaan toimintatapaamme kohdatessamme vaikeuksia. Uskallamme ehdottaa omia mielipiteitämme, ajatuksiamme ja ideoitamme muidenkin käyttöön. Jaamme tietoa sisältämme toisille ja toisten hyväksi.
Silloin reflektointi on hyvässä käytössä ja tuottaa tulosta.

Reflektoinnille on ominaista ihmettely ja kysyminen ja sen päämääränä on oman toiminnan ymmärtäminen. "Yhdessä oppimisen ja kehittämisen perusideana on käynnistää sellainen uutta tietoa luovan oppimisen kehä, jossa kokemusperäistä tietoa, niin sanottua hiljaista tietoa, tehdään näkyväksi ja yhteiseksi ja juurrutetaan yhteiseen käyttöön uudeksi `meidän tavaksi toimia`". (Jylhä 2005).

Toimintatapojemme orjina ollessamme, voisimme ottaa itseämme sitten niskavilloista kiinni ja miettiä voisinko tehdä tämän asian toisin, jotta minulla olisi helpompi olla tai siitä hyötyisi kaikki sekä tuntisin onnistumisen tunteen. Olisiko se mahdollista?

                                Meidän täytyy vapautua sellaisista sanoista kuin
                                "älä" ja "ei koskaan" ja "ei voi". Meidän täytyy
                                vapautua sanasta "ei" -siinäpä kielteinen sana!
                                Meidän on vapauduttava myös sanasta "mahdoton"
                                -mikään ei ole mahdotonta - ja "toivoton" - mikään
                                ei ole toivotonta. Nämä ovat "hölmöjen", eivät
                                älykkäiden ihmisten sanoja.
                                Pyyhkikää ne pois sanavarastostanne. Älkää koskaan
                                sanoko "ei koskaan"! - Mahdotontako?
                                Totta kai se on mahdollista! 
                                Sanokaa "kyllä" elämälle! "Kyllä" ihmeille, ilolle, epätoivolle.
                                "Kyllä" tuskalle, "kyllä" sellaiselle mitä ette ymmärrä.
                                Kokeilkaa sanaa "kyllä". Kokeilkaa sanaa "aina".
                                Kokeilkaa sanaa "mahdollinen: "Kokeilkaa sanaa "toiveikas".
                                "Koettakaa sanoa: "Minä tahdon". Ja sitten: "Minä voin".
                                Leo Buscaglia: Elä täydesti tätä päivää. Suomentaja Ilkka Malinen.
                                                  Karisto 1985.




                                                        nämäkin ovat kaikki erilaisia.............
                











                        

torstai 27. elokuuta 2015

Missä se ilo on?


Tuottoisa päivä, muutama hymy bongattu!


Meissä jokaisessa asuu ilo! Mihin olemme sen kätkeneet työyhteisössä? Milloin viimeksi nauroit ja hymyilit aidosti työssä?

Onko se niin vaikeaa, noiden poskilihasten jumppa, hymyn kare tai kupliva nauru? On se.
Työpaikalla usein saa pitkiä katseita se, joka aidosti hörähtää nauruun tuon tuostakin ja tuottaa iloa itselleen ja muille. Keventää päivän kuormaa ja osoittaa tyytyväisyytensä ja onnellisuutensa.

Kateus kaihertaa niiden katseissa, jotka eivät naura. Luulevat vielä että heille nauretaan!

Tutkikaapas vaikka sitä sisäistä minua, onko siellä vielä naurunappi paikallaan, onko se jumissa tai puuttuuko se? Onko rutiinit, kiire, väsymys tai jopa masennus vienyt sen liian syvälle.
Työnteko olisi paljon tehokkaampaa rennompana ja aitona sinuna, väitän.

Työyhteisöissä on aivan liian vähän työnohjausmahdollisuutta, mahdollisuutta nähdä asioita toisessa valossa, toisesta kulmasta. Tiimi-palaverejä, kehityskeskusteluja ja ryhmätapaamisia.....avataanko siellä todella sitä mikä hiertää kengässä, saadaanko tuottavuutta lisää ja pönkitetäänkö siellä vain jonkun egoa? Taitava työnohjaaja saa työntekijät miettimään asioita omasta itsestään ja kuinka oma käytös vaikuttaa muihin työntekijöihin. Tiedostamattoman, piilossa olevan tiedon ylös nostaminen on suuri askel jokaisessa työyhteisössä.
Tiedostamaton tieto meissä on kullan arvoista jaettavaa. Osaako johtajat, vastaavat ja tiimin vetäjät vetää oikeista naruista? Kyllä varmaan joissain työyhteisöissä, hyvä niin, mutta useissa yhteisöissä tarvitaan ulkopuolinen työnohjaaja avaamaan tilanteet, koska hän näkee asiat ulkopuolelta ja osaa antaa oivalluksia parempaan huomiseen.

Me olemme yksilöitä, jokaisella omanlainen sisäinen maailma....unelma....todellisuus. Kuka meidät herättää, ravitsee ja saa positiiviseksi? Sinä, joka annat hymyn, naurun, ilon ja vapauden. Tuot hyvän "hengen" edes hetkellisesti arkeen.
Työn ei tulisi olla pakkopullaa. "Minun pitää nyt...." "Täytyy tehdä nyt se...." "Taas se hankala asiakas.... " "Olen nin väsynyt tähän...." "Kai se on pakko...." Lausahduksia joita meistä jokainen käyttää. Käännettäisiinkö ne toisin; minulla on mahdollisuus...., hyvä että saan tämän asian hoidettua...., onhan se ihminen hankala, mutta onhan hänessäkin jotain hyvää.

"Katso kukkaa jonka terälehdet aamuun aukeaa, katso maata joka kimmeltävän kastepeitteen saa, katso luontoa ja huomaa...." Lauloi aikanaan kuuluisa iskelmätähti, pienistä mutta niin tärkeistä asioista.

Missä se ilo on?

Tee harjoite;

Sulje silmäsi ja kuuntele hengitystäsi. Keskity vain itseesi, hyvään oloosi ja hiljaisuuteen. Anna ajatusten mennä....
Ajattele, että olet kukkakedolla. Ympärilläsi on erivärisiä, kauniita ja hyvältä tuoksuvia kukkia. Tunne niiden tuoksu ja kepeys. Kuuntele tuulen huminaa, tunne auringon lämpö kasvoillasi.
Olet vapaa kiireestä ja arjesta. Tutki nyt sisimpääsi, nosta ajatuksiisi tilanne, jossa olet viimeksi nauranut niin, että vatsaan sattui. Muistele sitä tunnetta, kuplivaa iloa ja onnellisuutta.
Anna itsellesi lupa, että voit tuoda sen tunteen sisältäsi tähän hetkeen. Hyrähdä...naurahda...naura muistollesi. Tunne sen hetken kepeys. Avaa silmäsi ja viivähdä hetki vielä ajatuksissa.

Muista, että voit tuoda sen tiedostamattoman sisältäsi helposti tähän hetkeen. Ota se mukaasi, nauti hymystä, naurusta! Tuo se työyhteisöösi ja anna sen keventää myös muiden arkea!


Aikanani sain oppia Tia Isokorvelta. Tia on kirjoittanut monta hyvää teosta tunnetaidoista.
Esimerkiksi Tunneoppia - parempaan vuorovaikutukseen. Kirja on oikein hyvä perusteos aiheesta! Suosittelen!

Olipa kerran...jos toisenkin työyhteisössä


Työyhteisössä ei ole aina helppoa olla uutena työntekijänä.


Kävipä kerran näin;

Otin vastaan innolla kesätyöpaikan toiselta paikkakunnalta, olihan se avartavaa päästä muuttamaan nuorena kesäksi kauniiseen vieraaseen miljööseen. En tuntenut ketään, olin aivan omillani. Ensimmäinen työpäivä osoitti minulle työyhteisöni, jossa olin nuorin ja kokemattomin. Työyhteisö koostui pelkästään naisista. Naiset olivat klikkiytyneet pieniksi kuppikunniksi ja juorusivat toisistaan avoimesti. Olin aivan kuin Liisa ihmemaassa, hämmentyneenä. En ottanut kantaa kenenkään puheisiin, joten jäin jo alussa yksikseni. Johtotasolla tiedettiin kyllä mitä työaikana tapahtui, mutta koskaan kukaan ei puuttunut pahansuopuuteen. Minusta tuli kohde. Minun kokemattomuuttani kokeiltiin päivittäin. En osannut tehdä mitään, en olla oikeassa paikassa tarvittaessa, en ollut kuin sylkykuppi. Minulla ei ollut kokemusta siitä että työyhteisö voi olla paha. Tein työni parhaalla mahdollisella tavalla itku kurkussa. Se ei riittänyt, vaan pilkka oli jokapäiväistä. Itkin usein tauot vessassa ja ryhdistin itseni uudelleen ja uudelleen paholaisten sakkiin.
Asuin tuon ajan työyhteisön asuntolassa, jossa myös olin yksin. Istuin kivi-ikkunalaudalla illat ja katselin kaunista maisemaa. Tuo maisema ei juurikaan lohduttanut minua.

Sain oppini kantapään kautta, viattomana.

En silloin nuorena osannut puolustaa itseäni, saatikka suojella. Iskut osuivat suoraan sisimpääni myllertäen tunteeni ja vaikuttaen kaikkeen toimintaani. Jähmetyin.
Olin tietämätön tiedostamattomasta tiedostani, oikeudenmukaisuudesta kylläkin. Astelin sitten johtajan puheille, annoin tulla kaiken mikä työyhteisössä minua painoi, sillä seurauksella, että johtaja sanoi minulle; "Päätä itse mitä teet, tämä työpaikka on haastava ja jos et kerran siinä pärjää, niin voit lähteä."
Lähdin!

Tämä kokemus huonosta johtamistaidosta sekä huonosta työilmapiiristä vaivasi minua useamman vuoden. En silloin tiennyt työnohjauksesta, josko sitä oli olemassakaan.....mutta oikeudenmukaisuutta oli.
Aikuistuminen ja asioiden havainnointi, kokemukset ja ammattitaito ovat auttaneet tiedostamattoman tiedon löytymistä syvältä itsestäni. Tänä päivänä voin käyttää sitä asiakkaan hyväksi ja avuksi hankalissa ja haastavissa kohtaamisissa heidän työssään, mutta myös omassa työssäni.

Olisi hienoa, jos kertoisitte oman tarinanne. Millaisia kokemuksia teillä on huonosta työilmapiiristä ja työyhteisöstä! Voisimme vaihtaa ajatuksia niistä.


torstai 20. elokuuta 2015

Kaikki lähtee sinusta ja minusta


           

                    "Monet meistä tarvitsevat kaikkein eniten sitä,

                      että joku saa meidät tekemään sen mihin pystymme"

                                                   -Ralph Waldo Emerson


Koulutukseen minut ajoi tarve opiskella usean vuoden tauon jälkeen. Elinikäinen oppiminen minun kohdallani varmaankin toteutuu. Etsiskelin noin puolitoista vuotta sitä oikealta tuntuvaa ja kiinnostavaa mahdollisuutta, sitten se avautui näytölle ja sillä tiellä ollaan!

Kaikki lähtee sinusta ja minusta..........mihin synnyit, millainen perhe, kuinka perheessä tunneasiat kohdattiin, arvot ja normit, luonteesi piirteet, sosiaalinen verkosto, koulut, työ ja kaikki oppi jonka olet sisäistänyt itseesi kuvastuu sinusta. Kuinka osaat jakaa hiljaista tietoasi, osaatko työskennellä tiimissä, kuinka käsittelet pettymyksiä ja onnistumisia? Osaatko kääntää ikäviä asioita positiivisiksi tai näetkö "huonossa" sen hyvän? Hyödynnätkö omaa intuitiotasi?
Itsetunto ja kuinka arvostat sitä mikä ja kuka olet työyhteisössäsi on merkittävässä asemassa työssä viihtymisen ja työtulostesi suhteen. Kuinka olet "ajautunut" alallesi, onko se ollut kutsumus vai sattuma, kenties vanhempiesi toive?
Tiedostamattasi teet monenlaisia viitekehyksiä elämässäsi, joita sitten myöhemmässä vaiheessa ihmettelet tai harmittelet. Mikään päätös tai suunta ei ole turha, koska opimme niistä koko ajan.
Osaammeko olla kiitollisia siitä mitä teemme ja missä olemme, onkin hyvä kysyä itseltään aika-ajoin.

Kuinka sitten voisin hyödyntää tiedostamatonta tietoa?

Kuuntele itseäsi, pysähdy, hiljenny ja rauhoitu. Anna sisimpäsi kertoa asiansa. Oman kehon kautta on hyvä tehdä tutkimusmatkaa, mihin koskee ja milloin? Onko sillä yhteyttä työhön liittyviin asioihin?
Intuitio kertoo usein sen oikean, jos vain hiljennyt kuuntelemaan sitä.
Sinulla itselläsi on vastaus omaan hyvinvointiisi työssä ja työyhteisössä. Kukaan toinen ei voi tietää, mitä sinussa tapahtuu ja mitkä asiat sinä koet hyvinä ja huonoina.
Tutustu tapaasi tehdä työtä; kuinka reagoit uuteen? Onko työyhteisössäsi kilpailua ja oletko siinä mukana? Osaatko dialogin taidon? Oletko työnarkomaani tai suorittaja? Menetkö siitä missä aita on matalin? Oletko yksin puurtaja? Onko otteessasi pelkoa vai iloa?
Näiden kysymysten valossa voit jo kurkistaa tiedostomattomaan.

Opettele näkemään asioita positiivisessä valossa, myöntämään virheesi tai pettymyksesi sekä asiat jotka sinua suututtavat. Opettele jakamaan asiat ja tieto muiden kanssa,voit saada voimia kehittyä ja edetä työssäsi. Hyvä työnohjaus on myös mahtava keino oppia valjastamaan itsestään uusia puolia ja ymmärrystä kohdata erilaisia tilanteita työyhteisössä ja omassa elämässä.
Tiedostamaton tieto on meillä jokaisella oma käsite, omanlainen voimavara tai puute nähdä, kokea tai tehdä asioita positiiviseen tuottavaan suuntaan. Saada aikaan uusia ideoita, jakaa niitä muille (vai pitää ne ominaan). Jaettu tieto lisää mahdollisuuksia uuteen näkökantaan toiminnoissamme.
Tiedostamaton tulee sinusta itsestäsi, tee siitä tietoista ja ylläty!

Harjoitteiden kautta voit löytää aivan uuden puolen itsestäsi ja avata elämääsi uuden suunnan.

Harjoite;

Listaa edelliset kysymykset paperille ja vastaa niihin lyhyesti liikaa miettimättä. Ole rehellinen itsellesi!
Löydätkö sieltä asioita, jotka voisi tehdä toisin ja suunnata positiivista energiaa muuhun?






maanantai 17. elokuuta 2015

Kuinka Blogi soljuu






Mietin pitkään kuinka jäsentelen blogia ja keskustelin ystävieni kanssa, jotka ovat erilaisissa työtehtävissä. Keskusteluista nousi ylös joka kerta se että kuinka he hyötyisivät blogin lukemisesta.

"olisi oltava jotakin mukavaa, positiivista, totta sekä harjoitteita oman jaksamisen suhteen"

Otsikoin blogitekstit niin, että lukijan on helpohkoa poimia sieltä asioita, jotka häntä kiinnostaa, tai koskettaa sillä hetkellä.

Pyrin pitämään tekstiosuudet mieluummin lyhyinä, että lukijat jaksavat lukea tekstin alusta loppuun ja muistamaan vielä lukemansa!

Olen persoonana impulsiivinen ja huumorintajuinen, joten viljelen teksteissä varmasti huumoriakin.

Harjoitteita aion liittää jokaiseen oman pohdintani osioon. Harjoitteet tulevat olemaan hyvin yksinkertaisia ja lyhyitä, jotta jokainen halukas voi itse niitä kokeilla omassa elämässään esimerkiksi työtilanteissaan ja voimavaranaan.

Tiedostamaton tieto on hurjan laaja-alainen asia......minä mietin sitä oman ohjaajuuteni ja työkokemuksieni kautta. Nojaudun myös teksteihin, joita kirjailijat, tutkijat ym. ovat asiasta kirjoittaneet ja julkaisseet.

Haluan myös haastaa teitä lukijat, ottakaa kantaa, kertokaa omia tarinoitanne ja "väitelkää" kanssani, että mielenkiinto säilyy!

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Tervetuloa blogiin!

Hei lukijat!


Olen 51 vuotias reipas nainen, äiti, mummi ja elämänkumppani.

Olen elämäni aikana toteuttanut useita suuria ja pieniä toiveita, kokenut monipuolisesti eri ammattialoilla toimimista ja tarkkaillut aina ihmisiä omalla tavallani. Nauttinut elämän pienistäkin asioista ja yllätyksistä.

Olen toiminut lasten hoidosta keittiö-esimiehen tehtäviin, myyntityöstä opettajuuteen ja nykyisin toimin Kiusaamisasioiden tuki-ja neuvontakeskuksen koordinaattorina Harjula setlementissä Lahdessa.

Harrastuksina voisin mainita  lapsuudessani partion, nykyään musiikin, luonnon, runouden, hassuttelun sekä toimin myös Suomen mielenterveysseuran ensiapu1 ja ensiapu2 kouluttajana. Hassuttelun puolelta astrologia on aina kiinnostanut minua. Olen myös rentoutusohjaaja, reiki-hoitaja sekä tähän päivään mennessä käynyt monenlaisia kursseja ja koulutuksia.

Olen  ravitsemusteknikko ja  ammatillinen opettaja. Opintojani työn ohessa ovat olleet kasvatustieteet, erityispedagogiikka, sosiaalipsykologia ja nyt työnohjaus.
 
Opiskelen työnohjaajaksi Perheniemessä. Alan koota tänne blogiin ajatuksiani, tietoa ja oletuksia työnohjaukseen liittyen. Haluan jakaa kanssanne näkemyksiä ja kokemuksia ohjaajuudesta ja siihen liittyvästä tiedostamattomasta tiedosta.
Tiedostamaton tieto, joka on sisällämme ja ohjaa meitä......kuinka se kesytetään? Ja kuinka sitä voidaan hyödyntää jokapäiväisessä työelämässä työpaikalla kuin työpaikalla.

Toivon teiltä myös kommentteja sekä ajatuksia omista tilanteistanne työssänne.




 
"Pohjaton kaivo"