keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Ota vastuu työhyvinvoinnistasi!


..älä odota sitä muilta


Ole oma-alotteinen ja myönteinen. Listaa asiat joista nautit työssäsi. Mikä sinua motivoi? Ihmissuhteet, itsenäisyys vai haastavuus?

Mitkä on vahvuutesi ja kuinka voisit käyttää niitä parhaiten? Keskustele esimiehesi kanssa. Kehitä itseäsi, opettele uusia taitoja ja yhdistele mielenkiintosi kohteita työhön mahdollisuuksien mukaan. Pyydä uusi työkaveri juttelemaan. Riko rutiineja; pitäkää vaikka kävelykokous. Kaikkea ei tarvitse saada heti! Hyväksy ettei kaikkeen voi vaikuttaa. Keskity siihen, mikä on hyvin.

Tässä varmaan parhaimpia ajatuksia vastuun ottamisesta työssäsi!
Olen itse henkilökohtaisesti ollut tilanteessa, jos toisessakin. Oppinut toivottavasti kantapääni kautta tehden virheitä. Virheet opettavat. Vetäytyminen omaan oloon, omassa työssä, peläten toisten reaktioita ja ilkeitä sanojakin. Myötäileminen, vaikka tietää olevansa itse oikeassa. Jännitys ja sen mukanaan tuomat hassut kömmähdykset. Pelko, etten pysty suoriutumaan. Valehtelu oman tehtäväni suorittamisesta, osaamisesta.
Kiinni jääminen näistä kaikista edellisistä ei ole mukavaa. Kaikki työyhteisöt ei salli erehdyksiä, mokaamista, ujoutta tai muuta arkuutta.
Itkua työpaikan wc-tiloissa tai kotona valvottuja öitä.
En uskaltanut puhua kiusaamisesta tai epäoikeuden mukaisesta kohtelustani pomolleni. En myöskään tutustunut työkavereihin, ei tullut mieleenkään. Olin lukossa, jännitin.
Saatuani aikuisiässä haluamani työpaikan, päätin, että olen avoin ja huolehdin itsestäni. Kaikki muuttui. Keskustelin rohkeasti kaikkien kanssa, olin avoin. En koskaan puhunut omista henkilökohtaisista tärkeistä asioistani. Oli mukavaa mennä töihin, olla siellä, tehdä sitä mitä tiesi nyt jo osaavansa. Oli varma!

Toiset työkaverisi eivät voi tietää sinun tiedostamattomia asioita, sinun täytyy hoksata ja löytää ne itse, ennenkuin varmuus tulee. Se on vastuun ottamista omasta itsestään ja tieto tuo samalla työhyvinvointisi palkintona sinulle.
Työkavereillasi on jokaisella omat polkunsa kuljettavana, niinkuin sinullakin. Ei tarvitse esittää mitään, ei tarvitse jännittää tai pelätä. Avoimuus ja kiinnostus työhösi ovat avainasemassa. Taitojasi unohtamatta. (Et varmaan mene esimieheksi sellaiseen työhön josta tiedät vain hitusen, vaikka sinut valittaisiinkin. Tällä tarkoitan omaa työsarkaani asiakaspalvelussa, josta haukkumisen jälkeen olin enemmän kuin tyytyväinen poistuessani työpaikalta, lopullisesti).

Me kasvamme ja kasvatamme itseämme työelämässä samoin kuin opinnoissamme, tai kasvua pienestä ihmisestä isoksi osaajaksi. Olemme silloin tietoisia omista tiedostomattomista hyveistämme, valmiita noukkimaan ne käyttöömme. Kukaan ei ole kuin sinä, kukaan ei voi tehdä työtäsi siinä tilanteessa, kukaan ei ota tilannetta haltuun, jos et itse sitä tee!

Työyhteisöissä voidaan yllättävän pahoin alalla kuin alalla. Työssäsi huomioi, että osaamisesi täydentää työyhteisöäsi ja antaa työn merkityksen. Kiinnitä huomiosi myös siihen, että sinua kuunnellaan, uskotaan ja olet olemassa työyhteisössäsi. Paljon täytyy täyttää ja aina ei mikään riitä. Riitaa, huonoa käytöstä ja eriarvoisuutta ei tule niellä vaan ottaa se vakavasti, järkevästi ja viedä asiat eteenpäin. Kun uskot itseesi, olet itsesi herra. Työyhteisössä se tarkoittaa samalla joustavuutta ja järkeviä toimia.

Työssä jaksaminen vaatii myös sinun kokonaisvaltaista hyvinvointia, oikeanlaista ravintoa ja liikkumista. Terveitä elämäntapoja ja itsesi kiittämistä. Sairauksistasi huolehtimista, kiinnipitäen oman terveyden balanssista. Ystävistä, kavereista kiinni pitämistä. Raha-asioiden hallintaa ja perhe-elämän tasapainoa.
Kauniita korulauseita, aina ei vaan ole näin. Silloin sinulta itseltäsi vaaditaan avoimuutta, keskustelua työnjohdon kanssa ja oikeuksistasi huolehtimista. Kipeänä ei tehdä töitä, ei myöskään liian pienellä palkalla tai huonoissa olosuhteissa. Näillä tarkoitan selkeästi laiminlyötyjä sääntöjä ja lakeja työpaikoilla.

Toivon teille kaikille hyvällä tavalla itsekästä ja nautinnollista työuraa, oli se mikä hyvänsä, mistä pidät. Toivon myös, että otat härkää sarvista, jos näin ei ole! Kukaan ei säry. Jos käy niin, ettei asioita saada etenemään, meillä on turvanamme liitot, oikeusapukin. Kukaan ei tee mitään sinun hyvinvointisi eteen, jos et itse vaadi tai halua sitä.





Aina kaikki leikki ja hyvä irrottelu on katkaisemassa arkea. Muista siis pitää hauskaa, nauraa, tanssia ja nauttia elämästä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti