Minä ja toiset
Kyllä, kaikki meistä on varmasti ajatellut työssään ainakin joitain asioita näistä; omaa selustaansa, identiteettiään, salaisuuksiaan, menneisyyttään, toiveitaan tai petollisuuttaankin.
Mikä minun rajani on, ettei joku tule ihon alle tai toiveenani saada jonkun ystävystymään kanssani.
Kun puhutaan minusta; minun mielipiteistäni toisia kohtaan, työtäni kohtaan ja siitä kuinka minä pystyn avautumaan tai salaamaan sen mitä sisälläni oikeasti liikkuu, olen usein hyvin varauksellinen.
Minäkeskeisyys ei suinkaan ole meille kaikille edes selvä ajatus. Emme tiedosta mitä oikeasti on minun etuni tai kohtaloni työyhteisössä.
Hyvin monet ihmiset luovat elämäänsä minuuden kautta, ajattelematta miten voisin olla me, meidän tiimi työpaikalla. Minun työni, teen sen niin kuin osaan. Minä vastaan vain oleelliseen (en ajattele, että oleellinen on usein juuri se mitä suojelen). Minä päätän ja minä osaan. Jos asia ei mene niinkuin minä haluan, niin ainakin kiukuttelen tai käyttäydyn nenäkkäästi. Minän suojeleminen on iso asia.
Edellisessä kirjoituksessani otin ajatuksena miesten ja naisten erot työyhteisössä ja työnohjaustilanteissa. Tässä minäkeskeisyydessä nainen on usein se jäärä, mustasukkainen, hyökkäävä ja selän takana puhuja. Miehiä yhdistää mielestäni lojaalisuus enemmän, kuin minäkeskeisyys.
Tosin nämä ovat vain minun kokemiani asioita työnohjaustilanteissa.
Seuraan esimerkiksi Hidasta elämää-blogia, jossa minäkeskeisyys on myöskin lukemisen arvoinen juttu.
Minäkeskeisyydestä on kirjoiteltu paljon ja mietitty onko se hyvä vai paha asia;
Väestöliitto on mm. todennut että yksilöllisessä kulttuurissa ihmisen identiteetti ja maailmankuva on minäkeskeinen.
Varhaiskasvatuksen teoriassa lapsen ajattelu on hvin minäkeskeinen.....siitä kasvetaan aikuisuuteen kasvatuksen kautta ja siinä on perheillä tässä yhteiskunnassa ja minäkeskeisessä maailmassa iso haaste.
Akatemiaprofessori Anne Kovalainen listaa kolme näkyvintä työelämää murtavaa tekijää, jotka ovat minäkeskeisyys, väliaikaisuus ja sitoutuneisuus. Anne Kovalainen johtaa Turun yliopistossa toimivaa Turun työtieteiden keskusta, joka on monitieteisen työhön liittyvän tutkimuksen, opetuksen, kehittämisen ja työelämäyhteistyön foorumi (Artikkeli on julkaistu Turun kauppakorkeakoulun Mercurius-sidosryhmälehden numerossa 3/2013).
Itsensä rakastaminen ei ole itserakkautta! Se että rakastan itseäni on, että otan vastuun kaikesta mitä tunnen, ajattelen ja teen.
Minä ja toiset työyhteisössä on aina haaste. Hyvin monenlaisia ihmisiä tekemässä samaa hyvää, tai ainakin niin tulisi olla. Minä, kuinka tulen toimeen muiden kanssa ja kuinka jaksan kaikkien erilaisuutta, on jokapäiväinen asennoitumisen paikka.
Meitä on koulutettu ja ohjattu työhön jota teemme. Meidän tulee myös osata vaatia mitä meille kuuluu. Tiimeissä, parityöskentelyssä, alaisena, ohjaajana, johtajana toimiminen vaati monenlaisia taitojamme itsemme ohjaamistaidoista, itseluottamuksesta, muiden huomioimisesta. En pidä ajatuksesta kotiminä ja työminä. Usein kuitenkin todellisuudessa asiat ovat niin. Meillä on oma työminämme johon sisältyy luonnollisestikin erilaisia tapoja ja toimintoja kuin kotona. Usein myös erilaista luonteenlujuutta, päätösten tekemistä ja suvaitsevaisuutta eri tavoin kuin kotona tai ystäviemme kanssa ollessamme. Näin voimme myös todeta, että meillä on monta roolia eri tilanteissa. Luonteemme, oppimme elämästä tai vaikka perheeltä saatu, sosiaalisuutemme tai vaikka joustavuutemme vaikuttavat minun ja muiden työskentelyyn työyhteisöissä.
Meidän ei kuitenkaan tule olla jotain aivan muuta kuin olemme. Luonteemme hioutuu muiden kanssa työskennellessämme. Kultainen keskitie, oman sisäisen ja salatun tiedon jakaminen on tärkeää yhteisöissä. Se ei tarkoita sitä, että meidän tarvitsisi kertoa avoimesti kaikki asiat jotka henkilökohtaisessa elämässä on menossa tai ovat olleet historiaamme. Joustavan ja hyvän yhteistoiminnan saamme aikaan, kun annamme itsestämme siihen tilanteeseen ja työyhteisöön tarvittavat ja sopivat keinot, tavat ja toiminnan. Meidän tulisi myös osata ottaa toisten keinot, tavat ja toiminta mukaan työhön ja tutkia, kuinka voimme nämä asiat yhdistää, käyttää hyösyksi ja onnistuneeksi toiminnaksi.
Tiedostamatontamme tulee tässäkin asiassa puhutella yksin ja yhdessä työyhteisön kanssa. Hyvä johtaja osaa kuunnella ja napata käytöksemme perusteella oleellisia asioita, joilla tiimien ja työyhteisöjen toiminta rehevöityy kaikkia osapuolia koskevaksi, hyvin toimivaksi ja tuottavaski yksiköksi kaikkien yhteisvoimin. Yksin emme saavuta yhteisössä kuin hetkellistä onnistumisen tunnetta, vaan siihen tarvitaan minä ja sinä ja sinä......koko yhtälö.
"Ylpeinä me kuljemme
haavojamme peittelemättä
Nöyrinä me polvistumme
kun emme enää löydä, ymmärrä
Vahvoina me nostamme
pudonneet taakat
Heikkoina me tunnustamme
ettemme jaksa enää
Ylpeinä me näytämme
kasvomme kaikille"
-Tommy Tabermann
Kun puhutaan minusta; minun mielipiteistäni toisia kohtaan, työtäni kohtaan ja siitä kuinka minä pystyn avautumaan tai salaamaan sen mitä sisälläni oikeasti liikkuu, olen usein hyvin varauksellinen.
Minäkeskeisyys ei suinkaan ole meille kaikille edes selvä ajatus. Emme tiedosta mitä oikeasti on minun etuni tai kohtaloni työyhteisössä.
Hyvin monet ihmiset luovat elämäänsä minuuden kautta, ajattelematta miten voisin olla me, meidän tiimi työpaikalla. Minun työni, teen sen niin kuin osaan. Minä vastaan vain oleelliseen (en ajattele, että oleellinen on usein juuri se mitä suojelen). Minä päätän ja minä osaan. Jos asia ei mene niinkuin minä haluan, niin ainakin kiukuttelen tai käyttäydyn nenäkkäästi. Minän suojeleminen on iso asia.
Edellisessä kirjoituksessani otin ajatuksena miesten ja naisten erot työyhteisössä ja työnohjaustilanteissa. Tässä minäkeskeisyydessä nainen on usein se jäärä, mustasukkainen, hyökkäävä ja selän takana puhuja. Miehiä yhdistää mielestäni lojaalisuus enemmän, kuin minäkeskeisyys.
Tosin nämä ovat vain minun kokemiani asioita työnohjaustilanteissa.
Seuraan esimerkiksi Hidasta elämää-blogia, jossa minäkeskeisyys on myöskin lukemisen arvoinen juttu.
Minäkeskeisyydestä on kirjoiteltu paljon ja mietitty onko se hyvä vai paha asia;
Väestöliitto on mm. todennut että yksilöllisessä kulttuurissa ihmisen identiteetti ja maailmankuva on minäkeskeinen.
Varhaiskasvatuksen teoriassa lapsen ajattelu on hvin minäkeskeinen.....siitä kasvetaan aikuisuuteen kasvatuksen kautta ja siinä on perheillä tässä yhteiskunnassa ja minäkeskeisessä maailmassa iso haaste.
Akatemiaprofessori Anne Kovalainen listaa kolme näkyvintä työelämää murtavaa tekijää, jotka ovat minäkeskeisyys, väliaikaisuus ja sitoutuneisuus. Anne Kovalainen johtaa Turun yliopistossa toimivaa Turun työtieteiden keskusta, joka on monitieteisen työhön liittyvän tutkimuksen, opetuksen, kehittämisen ja työelämäyhteistyön foorumi (Artikkeli on julkaistu Turun kauppakorkeakoulun Mercurius-sidosryhmälehden numerossa 3/2013).
Itsensä rakastaminen ei ole itserakkautta! Se että rakastan itseäni on, että otan vastuun kaikesta mitä tunnen, ajattelen ja teen.
Minä ja toiset työyhteisössä on aina haaste. Hyvin monenlaisia ihmisiä tekemässä samaa hyvää, tai ainakin niin tulisi olla. Minä, kuinka tulen toimeen muiden kanssa ja kuinka jaksan kaikkien erilaisuutta, on jokapäiväinen asennoitumisen paikka.
Meitä on koulutettu ja ohjattu työhön jota teemme. Meidän tulee myös osata vaatia mitä meille kuuluu. Tiimeissä, parityöskentelyssä, alaisena, ohjaajana, johtajana toimiminen vaati monenlaisia taitojamme itsemme ohjaamistaidoista, itseluottamuksesta, muiden huomioimisesta. En pidä ajatuksesta kotiminä ja työminä. Usein kuitenkin todellisuudessa asiat ovat niin. Meillä on oma työminämme johon sisältyy luonnollisestikin erilaisia tapoja ja toimintoja kuin kotona. Usein myös erilaista luonteenlujuutta, päätösten tekemistä ja suvaitsevaisuutta eri tavoin kuin kotona tai ystäviemme kanssa ollessamme. Näin voimme myös todeta, että meillä on monta roolia eri tilanteissa. Luonteemme, oppimme elämästä tai vaikka perheeltä saatu, sosiaalisuutemme tai vaikka joustavuutemme vaikuttavat minun ja muiden työskentelyyn työyhteisöissä.
Meidän ei kuitenkaan tule olla jotain aivan muuta kuin olemme. Luonteemme hioutuu muiden kanssa työskennellessämme. Kultainen keskitie, oman sisäisen ja salatun tiedon jakaminen on tärkeää yhteisöissä. Se ei tarkoita sitä, että meidän tarvitsisi kertoa avoimesti kaikki asiat jotka henkilökohtaisessa elämässä on menossa tai ovat olleet historiaamme. Joustavan ja hyvän yhteistoiminnan saamme aikaan, kun annamme itsestämme siihen tilanteeseen ja työyhteisöön tarvittavat ja sopivat keinot, tavat ja toiminnan. Meidän tulisi myös osata ottaa toisten keinot, tavat ja toiminta mukaan työhön ja tutkia, kuinka voimme nämä asiat yhdistää, käyttää hyösyksi ja onnistuneeksi toiminnaksi.
Tiedostamatontamme tulee tässäkin asiassa puhutella yksin ja yhdessä työyhteisön kanssa. Hyvä johtaja osaa kuunnella ja napata käytöksemme perusteella oleellisia asioita, joilla tiimien ja työyhteisöjen toiminta rehevöityy kaikkia osapuolia koskevaksi, hyvin toimivaksi ja tuottavaski yksiköksi kaikkien yhteisvoimin. Yksin emme saavuta yhteisössä kuin hetkellistä onnistumisen tunnetta, vaan siihen tarvitaan minä ja sinä ja sinä......koko yhtälö.
"Ylpeinä me kuljemmehaavojamme peittelemättä
Nöyrinä me polvistumme
kun emme enää löydä, ymmärrä
Vahvoina me nostamme
pudonneet taakat
Heikkoina me tunnustamme
ettemme jaksa enää
Ylpeinä me näytämme
kasvomme kaikille"
-Tommy Tabermann
